tiistai 22. toukokuuta 2012

Taimia ja multaisia sormia

Eilen olin neuletapaamisessa, joka oli samalla myös ristipisto- ja vihertapaaminen. Ristipistot vievät minut melko varmasti mukanaan joku päivä. Vielä tyydyin vain katsomaan. Tänään kävin kuitenkin Oulunkylän Lankamaailmassa niitä katselemassa ja netistä katselin eilen illalla ja hieman myös tänään. Se voisi olla kesäkuumalla hyvä käsityö, jos kädet hikoaa liikaa neuloessa. Ja onhan muutama ristipistotyö kouluaikoina valmistunut ja pidin niiden tekemisestä silloinkin kovasti.
Vihertapaamiseksi tapaaminen muuttui kun pari meistä vaihteli taimia ja perentoja. Yhden neulojan kanssa jaettiin lopuksi "ylimääräisiksi" jääneet. Kotiin tuomani taimet saivat pärjätä yhden yön parvekkeen suojassa ja tänään kiikutin ne mummoni luo maaseudulle. Siellä yhteistuumin laitoimme taimet isompiin astioihin ja kastelimme sekä lannoitimme.
Nyt taimeni ovat siellä kasvihuoneessa suojassa ja katsomme lähteekö ne siitä kasvamaan. Kun ne kasvavat isoiksi pääsevät ne takaisin luokseni parvekkeelle. Pelargoniat saatan jättää äidin kukkapenkkiin.
Tässä kuvia tältä päivältä.


Pelargoniat pääsevät parempaan kasvupaikkaan.

Pelargoniat mummon kasvihuoneessa.

Tomaatit. Pitää tarkkailla riittääkö tämä kasvupaikka kolmelle tomaatintaimelle.

Chili vai chilipaprika? Pääsi kuitenkin isompaan kasvupaikkaan.

Minun kukat ja taimet mummon kasvihuoneessa. Kasvakaa isoiksi niin pääsette luokseni kaupunkiin.

Oli kuitenkin ihanaa saada jälleen kerran upottaa sormet multaan ja viikoittain aion käydä seuraamassa pääseekö nämä mummon luona kasvamaan. Ainakin kasvihuoneessa pitäisi olla kaikki kohdallaan ja kun mummo kuitenkin on ahkerampi kastelemaan kuin minä.

Sunnuntaina pääsin myös leipomisen ja raparperin makuun, kun piirakka pääsi uuniin. Raparperit eivät ole vielä tuoreita äidin luota tulleita vaan viime kesäisiä pakastimessa säilyneitä. Sen verran hyvää piirakkaa tuli, että tänä vuonna voisin laittaa viime vuotta enemmän raparperia pakkaseen.




Entäs neuletyöt? Mysteerihuivi etenee hiljalleen ja vähän kerrallaan. Tavoite olisi saada tehtyä neljäs vihje lauantaihin mennessä tai viimeistään lauantaina. Olen vain koko ajan niin väsynyt ja neulominen nukuttaa entisestään. Hiljaa hyvä tulee. Toivotaan niin.
Eilisessä neuletapaamisessa eteni kuitenkin toppi silkkilangasta ja kohta topin takakappale on valmis. Tänään on kuitenkin ollut ulkoilupäivä maaseudulla ja neulominen on jäänyt vähiin.

2 kommenttia:

  1. Hmm tuo piirakkakin näyttää hyvältä, nam.

    Luin muuten tuosta sun "tietoja minusta"-kohdasta moneen kertaan että "lisäksi saatan kertoa puutarhaTONTUISTANI ja leipomuksista" ja ihmettelin että ei oo todellista... :D :D

    VastaaPoista
  2. Nam. Pitäisköhän tehdä huomenna raparperipiirakkaa?

    Ja Drucillalle silmälasit hankintalistalle? Puutarhatonttuja ;DDD

    VastaaPoista