lauantai 16. kesäkuuta 2012

Vihdoin taas valmista

Nyt on pitkästä aikaa saatu jotain valmiiksi asti. Nimittäin ihastuttava -rakastuttava ja tuskaakin aikaan saava mysteerihuivi on valmistunut. Tämä oli ensimmäinen iso pitsi huivi minulle ja pingoituskin onnistui sen mukaisesti. Ehkä joskus pingotan siis uudelleen, mutta nyt huivi on saanut olla olkapäilläni kotioloissa ja huomenna se pääsee loistamaan yksiin valmistujaisiin, jossa on paljon sukua paikalla.

Tässä se nyt viimein on!


Tein huivin Debbie Blissin uutuudesta rialto lace. Värinä on melko hyvin kuvista näkyvä viininpunainen. Sisätiloissa melko tumma huivi. Lankaa huiviin meni kahdesta kerästä yhteensä 81g. Huiviin meni vähän alle 1000 helmeä ja helmien paino on 59g. Helmet ovat läpikuultavia (eivät kuvista näy) ja ne ostotettu Helsingin keskustan Sinellistä. Sisätiloissa helmet erottuvat.

Tämä huivi jäi aikataulustaan, kun kyllästyin nurjiin kerroksiin. Olin jopa sitä mieltä, että tämä ei tulisi lähiaikoina valmistumaan. Sitten saimme kutsun juhliin ja päätin tehdä tämän valmiiksi juhliin mennessä ja siinä onnistuinkin. Nyt kaunis huivi koristaa juhla-asuani.



Lisäksi kuvia parvekkeeltani:

Amppelimansikkani

Thaibasilika ja kastelukannu

Parveketomaattini

Yrttejä: ruohosipulia, persiljaa, oreganoa ja basilikaa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kiireinen päivä

Tänään luki kalenterissa se, mitä on siirretty jo ehkä liiankin pitkään eteenpäin. Eilen oli käytetty neiti suihkussa, sai vuorokauden verran aikaa kuivua ja tänään piti tarttua trimmeriin. Mieheni sai tehdä tämän työn minun seuratessa vierestä ja mahdollisuuksien mukaan autoin koiran kiinnipitämisessä. Kolme tuntia pyörimistä parvekkeen lattialla jätti hyvin kipeät pakaralihakset ja palaneet olkapäät. Toisaalta tulihan koiralle hankittua kesäturkki.
Tässä kuvia trimmaustapahtumasta. Taustalla rakas mieheni.

Ihan kuin leijona.

Vielä trimmausta odottava pää.

Karva irtoaa paloina.



Trimmauksen jälkeen neiti näytti tältä. Ihan kuin toinen koira.






Trimmauksen jälkeen neiti sai herkkuja ja uuden pallon. Lisäksi päätimme lähteä käymään perheeni luona maaseudulla. Siellä neiti sai myös palkinnoksi juosta vapaana ja nauttia elostaan kevyemmän turkin kanssa.

Kävimme myös mummoni luona ja hän oli unohtanut antaa minulle tiistaina erään kasvinalun. Niinpä sain nyt matkaani kotiin keittiön pöydälle thaibasilikan.


Mummolta saatu thaibasilika.

Lisäksi matkaan lähti raparperia.



torstai 24. toukokuuta 2012

Omatahtoista ristipistoilua

Nyt tämä yllytyshullu löysi itsensä Priimasta katselemassa myyjän kanssa ristipistotyömalleja. Hienoja malleja sieltä löytyikin edulliseen hintaan. Eilen katselin yhdellä nettisivustolla mallleja, joissa oli isoja kissaeläimiä. Tänään lankakaupasta löytyi parinkympin hintaan malli, jossa on leopardi. Kokoa taululle tulee 37cm x 30 cm, että ihan pienestä harjoitustyöstä ei sitten puhutakkaan.
Hieman jännittää työn aloittaminen ja se että osaan alusta asti tehdä oikein. Aiemmat ristipistoiluni kun ovat olleet pienikokoisia töitä ja muutama vuosi sitten: pakollisina koulutöinä.

Ristipistotyöpaketti
Lisäksi matkaani tarttui hieman pienempi työ. Kassalla selvisi, että se on kanavatyö ja myyjä myös kiltisti kertoi mikä on kanava- ja ristipistotyön ero. Nyt tiedän siis senkin. Kuitenkin mukaani lähti seuraava työ, jonka majoittumispaikka valmiina on vielä epäselvä. Menisikö tämä vaikka joksikin lahjaksi isälleni hänen työhuoneeseensa, sillä näyttäähän nuo eläimet ihan metsästäjälle tutuilta.


Kanavatyömalli

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Ufoja kaapin uumenista



Tänään olisi ollut hyvää aikaa neuloa, mutta koska olin kovin väsynyt niin en jaksanut ottaa yhtäkään työtä käsiini. Päätinkin tutkia lankalaatikoita ja -kaappeja. Nyt pystyn lisäilemaan ravelryyn kuvia langoistani. Pelkkä lankojen katselu, kuvaaminen, punnitseminen ja kirjoittaminen ylös ei riittänyt, vaan esiin tuli liiankin monta työnalkua, keskeneräistä työtä eli ufoa.
Kuvasin ufojani niin pitkään kuin kameran akkua riitti ja nyt ajattelin eritellä ufoja tänne, jotta ne eivät taas joutuisi unholaan. Moni työkin kun on niin lähellä loppuaan, vain päättelemisen päässä.

Päättelyä vailla olevat säärystimet

Päättelyä vailla olevat sukat (2 paria). Oranssit sukat olleet tässä vaiheessa jo toista vuotta.
Palmikkojakku Novitan purosta jäi odottamaan keväällä 2012 viileneviä päiviä.


Poncho Novitan Isoveljestä jäi odottamaan tulevaa syksyä.

Toinen sukka vielä puuttuu ja on puuttunut jo toista vuotta.
Muutama vuosi sitten tehdyt pappatakin kappaleet. Viimeistelyä vaille valmis.



Alkuvuodesta 2012 tehty liivin takaosa.

Alkuvuodesta 2012 tehty liivin etuosat. Kuvan kirjoilu jäänyt kesken.

Tässä osa ufoista, jotka tulivat laatikoita läpikäydessä esille. Kunpa joskus saisin itsestäni irti sen, että saisin nuo kaikki valmiiksi. Uusien töiden aloitus on siinä suhteessa valitettavasti mukavampaa ja kiinnostavampaakin. Ufoja jäi myös kaapin uumeniin. Saavatkohan ne nähdä päivänvaloa lainkaan.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Taimia ja multaisia sormia

Eilen olin neuletapaamisessa, joka oli samalla myös ristipisto- ja vihertapaaminen. Ristipistot vievät minut melko varmasti mukanaan joku päivä. Vielä tyydyin vain katsomaan. Tänään kävin kuitenkin Oulunkylän Lankamaailmassa niitä katselemassa ja netistä katselin eilen illalla ja hieman myös tänään. Se voisi olla kesäkuumalla hyvä käsityö, jos kädet hikoaa liikaa neuloessa. Ja onhan muutama ristipistotyö kouluaikoina valmistunut ja pidin niiden tekemisestä silloinkin kovasti.
Vihertapaamiseksi tapaaminen muuttui kun pari meistä vaihteli taimia ja perentoja. Yhden neulojan kanssa jaettiin lopuksi "ylimääräisiksi" jääneet. Kotiin tuomani taimet saivat pärjätä yhden yön parvekkeen suojassa ja tänään kiikutin ne mummoni luo maaseudulle. Siellä yhteistuumin laitoimme taimet isompiin astioihin ja kastelimme sekä lannoitimme.
Nyt taimeni ovat siellä kasvihuoneessa suojassa ja katsomme lähteekö ne siitä kasvamaan. Kun ne kasvavat isoiksi pääsevät ne takaisin luokseni parvekkeelle. Pelargoniat saatan jättää äidin kukkapenkkiin.
Tässä kuvia tältä päivältä.


Pelargoniat pääsevät parempaan kasvupaikkaan.

Pelargoniat mummon kasvihuoneessa.

Tomaatit. Pitää tarkkailla riittääkö tämä kasvupaikka kolmelle tomaatintaimelle.

Chili vai chilipaprika? Pääsi kuitenkin isompaan kasvupaikkaan.

Minun kukat ja taimet mummon kasvihuoneessa. Kasvakaa isoiksi niin pääsette luokseni kaupunkiin.

Oli kuitenkin ihanaa saada jälleen kerran upottaa sormet multaan ja viikoittain aion käydä seuraamassa pääseekö nämä mummon luona kasvamaan. Ainakin kasvihuoneessa pitäisi olla kaikki kohdallaan ja kun mummo kuitenkin on ahkerampi kastelemaan kuin minä.

Sunnuntaina pääsin myös leipomisen ja raparperin makuun, kun piirakka pääsi uuniin. Raparperit eivät ole vielä tuoreita äidin luota tulleita vaan viime kesäisiä pakastimessa säilyneitä. Sen verran hyvää piirakkaa tuli, että tänä vuonna voisin laittaa viime vuotta enemmän raparperia pakkaseen.




Entäs neuletyöt? Mysteerihuivi etenee hiljalleen ja vähän kerrallaan. Tavoite olisi saada tehtyä neljäs vihje lauantaihin mennessä tai viimeistään lauantaina. Olen vain koko ajan niin väsynyt ja neulominen nukuttaa entisestään. Hiljaa hyvä tulee. Toivotaan niin.
Eilisessä neuletapaamisessa eteni kuitenkin toppi silkkilangasta ja kohta topin takakappale on valmis. Tänään on kuitenkin ollut ulkoilupäivä maaseudulla ja neulominen on jäänyt vähiin.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Toukokuun hyörinät

Kuukausi on taas mennyt eteenpäin ja ulkona on jo ihan erilaista kuin Nuuksion käynnillä; lumi on sulanut ja ruohokin jo kasvaa. Moni uusi käsityö on päässyt kuukauden aikana puikoille mm. mysteerihuivi. Alulleen ja melkein myös lopuilleen on päässyt yksi hankalaselkoisella ohjeella tehtävä paita Noro-langasta. (Tästä työstä lisää, kun se viimein valmistuisi.)

Mysteerihuivi on ensimmäinen mysteerityö, jossa olen mukana. Tämä työ on hyvin vangitsevaa. Työhön kehittyy ehkä liiankin helposti viha-rakkaus-suhde. Uutta viikoittain julkaistavaa vihjettä odottaa innolla ja kauhulla. Miehenkin hermot saa menemään, kun tekee kyseisestä työstä liian suuren numeron, sillä että vihje on saatava viikossa tehtyä, jotta uutta vihjettä pääsisi tekemään välittömästi sen ilmestyttyä. Tällä hetkellä mysteerihuivi on edennyt siihen pisteeseen, että neljättä vihjettä odotetaan (julkaistaan tänään illalla, myöhään) mutta kolme vihjettä on jo valmiina. 

Mysteerihuivi helmineen kolmannen vihjeen jälkeen.  (Pimeässä kuvattu eli hieman vääristynyt kuva)

On kuukauden kuluessa valmistunut kuitenkin pari työtä, vaikka se tuntuukin todella vähäiseltä.
24.4 valmistui jo käyttöön päässyt wingspan-huivi. Huivi valmistui alussa olleiden ymmärtämis/uskomis- ongelmien jälkeen yllättävän kivuttomasti. Jopa niinkin, että toisenkin tekemistä aloin heti harkitsemaan. Toiseen huiviin tekisin kuitenkin pieniä muutoksia. Tämä valmistui Fame trend-nimisestä langasta ja huiviin meni yksi 100g:n kerä.


Wingspan Fame trend-langasta.

29.4 valmistui ensimmäiset kunnolliset sormikkaani, joihin olen hyvin tyytyväinen. Sormien väliin ei jäänyt reikiä ja sormien koot ovat sopivat. Nämä valmistuivat Dropsin Fabelista. Käsineisiin olisi riittänyt yksi 50g:n kerä, mutta kun aloitin kummankin käsineen samaan aikaan magic loop-tekniikalla, niin kaksi aloitettua kerää tuli. Ostin kyllä myöhemmin yhden uuden kerän, jotta saisin sitten myöhemmin myös sukat aikaan.


Sormikkaat Dropsin Fabelista.

Lankaa on kuitenkin tullut ostettua valmistuneita töitä enemmän. Nyt sitä lankamäärää pitäisi sitten vain pyrkiä tuhoamaan ja tekemään valmiiksi erinäisiä töitä. Tuli kyllä eilen luotua silmukat yhteen kesätoppiinkin, jota olen tänään neulonut 20 cm eteenpäin.
Neuletapaamisissa on myös käyty - tälläkin viikolla neljä tapaamista. Enkä tiedä milloin tulee seuraavan kerran viikko, jolloin ei olisi yhtään tapaamista. Vai onkohan niitä enää?


Neulomisen lisäksi olemme mieheni kanssa herätelleet kesää kohden harrastustamme geokätköilyä. Kahdessa FTF-jahdissa olemme olleet, joista toinen tuotti tulosta ja toinen vain hyvän mielen ja koiran iltalenkin.
Tänään lähdimme lopulta vain 1,5h kestäneelle lenkillä lähimaastoon lähipurkin johdosta. Purkki löytyi kivuttomasti ja koira sai loistavan ulkoilun. Mekin saimme vaivata päätämme sopivan reitin löytämisellä. Läheltä kätköpaikkaa otimme muutaman kuvan, josta tässä parhaimmistoa.

Näitä me etsimme - pakasterasia, jonka sisältö on kätköilijälle arvokas.







maanantai 16. huhtikuuta 2012

Veden solinaa, linnunlaulua ja tasapainoilua

Tänään sai käsitöiden teko jäädä illan neuletapaamiseen asti, kun hyvä sää innoitti luontoon. Päätimme tehdä kevään ensimmäisen Nuuksio käynnin koirani kanssa. Otimme mukaan vettä ja juoksuvyön. Vetämisestä nauttiva koirani sai avustaa minua lenkkeilyssä ja näin minä sain kädet vapaaksi tasapainoiluun. Tasapainoilua kävelyreitillä tarvitsikin, sillä Nuuksiossa oli vasta kevät tuloillaan. Kävelyreitit olivat vielä lähes tulkoon kokonaan jään ja lumen peitossa. Veden solina ja lintujen laulu kertoivat kuitenkin tulevasta keväästä.

Nuuksiossa oli kevät vasta tuloillaan.

Luna vetämässä juoksuvyön avulla.



Luna nautti, vielä kun voi, lumesta ja tykkäsi uida siinä. 

Veden solinaa oli mukava kuunnella.

Luna oli malttamaton kuvaamisen aikana.


Nuuksio reissulta kiiruhdinkin neuletapaamiseen Myyrmanniin. On siis ollut oikein mukava päivä. Neuletapaamisessa neuloin huivia ja autossa aloitin sormikkaat.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kaksi valmistunutta keväthuivia

Tällä viikolla on valmistunut kaksi uutta keväthuivia. Kummastakin olen kyllä jättänyt reunojen viimeistelyn pois, sillä mielestäni se on ollut turha. Olisihan se ollut ulkonäkölisä, mutta ei kylläkään käytännöllisyyttä olisi lisännyt. Toisaalta minulla on ollut myös keksittty kiire saada huivit käyttöön, koska aikaisempia vastaavia huiveja minulla ei ole ollut ollenkaan. Seurraavaksi alan tekemään hieman isompitöisiä huiveja. Lankaa löytyy kyllä kotoa, kuten vironvillaa.

13.4 valmistunut huivi

10.4 valmistunut huivi

Keskiviikkona alkoi myös kesäloma, kun Jokerit kokivat tappion. Tai siis yksi peli on vielä - pronssipeli- keskiviikkona. Sen jälkeen kesäloma alkaa virallisesti. Nyt jää sitten vieläkin enemmän aikaa käydä neuletapaamisissa ja ylipäätänsä jää aikaa enemmän neulomiseen.

Kokeilen nyt myös järjestää Espoon keskukseen neuletapaamista, mutta sitä ennen pitää kyllä selvittää onko sellaiselle tarvetta. Kyllähän noita tapaamisia muutenkin on, mutta ei niitä koskaan voi olla liikaakaan.

Nyt lähden kauppaan ostamaan tarvikkeita pestokanaa varten. Ruoanlaitto ei ole minulle ominaisimpia kotitöitä. Mutta tänään aion yrittää! Vaikka onkin perjantai 13.päivä. En minä kuitenkaan taikauskoinen ole.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Ostoksia 10.04


Tänään tuli käytyä jälleen lankaostoksilla. Syy ostosreissuun oli ensi viikolla olevat kaverini häät. Ajattelin tehdä hänelle korin Lilli-ontelokuteesta. Tällä hetkellä Lilli kuivuu kylpyhuoneen lattialla. 


Lisäksi matkaan tarttui jälleen yhden huivilangat. Onneksi tänään tuli kuitenkin yksi huivi valmiiksi. Valmistunut huivi on nyt pingoittumassa työhuoneen lattialla. Siitä laitan kuvia myöhemmin.Tässä kuitenkin tänään ostamani langat.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Voitto tuli ja peli jatkuu

Juuri tulin matsista kotiin ja voittohan se sieltä tuli. Pelit on kuitenkin vielä totaalisen kesken. Torstaina olisi kyllä yksi mieluinen neuletapaaminen, mutta keskiviikkona selviää miten sen kanssa käy eli olenko torstaina sittenkin matsissa ja neuletapaaminen jäisi väliin.



Tänään on Novitan Miamista tehtävä huivi edennyt viimeistelyvaiheeseen. Kohta saan ensimmäisen kevään huivin valmiiksi ja saan siitä myös kuvan tänne. Huivin viimeistely on kuitenkin aika puuduttavalta tuntuvaa. Saa siis nähdä paljonko viimeistelyjä jaksan tehdä. Onneksi huivi on paksumpaa lankaa kuin ohjeessa niin pienet muutokset ovat sallittuja.


Illan pelin voittomaalin teki Janne Lahti


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ensi kertaa täällä

No niin, nyt se tapahtuu. Minäkin aloitan blogin.

Aloitan samalla myös lankavarastoni seuraamisen. Tämän kuun alussa laskin lankani ja määrä oli 18 130g. Mielestäni siinä on pudottamisen varaa.Varsinkin kun ottaa huomioon, että lankamääräni oli vielä lokakuussa 5 kg ellei jopa alle sen. Varmaan todellisuudessa allekin sen.

Lokakuussa tapahtui peruuttamatonta. Päätin tehdä joululahjaksi tiskirättejä. Lopulta tein joululahjaksi tiskirättejä, pannunalusia kankaasta, peiton isoäidinneliöistä, miehelleni villapaidan ja koiralleni myös villapaidan. Eikö muka lähtenyt käsistä? Lisäksi tein kuusenkoristeita. Kaikki tämä parissa kuukaudessa. Sitä ennen oli ollut muutaman vuoden tauko neulomisesta ja muistakin käsitöistä.

Joululahjoja

Kun vuosi 2012 alkoi, päätin että teen myös itselleni neuleita. Kyllä niitä neuleita on sitten tehtykin. Tässä kuvaa muutamasta.

Novitan Keloa. Pääntie oman mielen mukaan.

Säärystimet Gjestal Janne lankaa.

Ylipolven sukat Fame Rand lankaa.

Novitan Rose Mohair lankaa.

Novitan Puro-lankaa.

Novitan Isoveli-lankaa.

Neuleita on siis syntynyt tiukkaan tahtiin.


Tänään sain ensimmäiset miinukset (359g) tälle kuukaudelle. Sain valmiiksi mekon, jossa on käytetty Novitan lankoja.

Novitan Hankoa ja Tennesseetä.






Nyt on ensimmäinen bloggaus tehty. Ja vielä loppuun pari kuvaa koirastani joululahjaksi tehty neule päällä.